Blogit Juosten blogi

Juosten blogi

Erään juoksijan tarina.

Kertomus siitä mitä juoksu voi tehdä elämälle 🙂

Nyt olen tullut juoksijana siihen pisteeseen että olen myöntänyt itselleni, etten pärjää enään omin voimin vaan on pyydettävä apua….

Kerrataan vielä miten kaikki aikoinaan alkoi…..

Kerron tarinani kaikille juoksijoille tai sellaisiksi haluaville kaunistelematta, jotta jokainen tietäisi mitä se tarkoittaa kun juoksu vie mukanaan. Ehkä tämän jälkeen mietit uudestaan, ennen kuin otat sen ensimmäisen askeleen kohti pimeää puolta ja täydellisiä juoksuflowhetkiä joita tavoittelet uudestaan ja uudestaan aikaa tai paikkaa katsomatta…..

Eletään alkuvuotta 2010 ja olen hyvässä lihassa oleva 104kg painava, epäterveellisesti syövä, päihteitä runsaasti käyttävä 27 vuotias nuorimies. Ulospäin kaikki näytti hyvältä, pelkoa ei terveellisemmän elämän aloittamisesta ollut ja tällä vauhdilla maaliviiva voisi tulisi ennenaikaisesti vastaan varmasti jossain vaiheessa. Elämä siis hymyili, viikot käytiin töissä Atrialla, viikonloput ja kaikki lomat meni aika lujaa. Maanantaiaamuisin maistui kissanpaska suussa  viikonlopun rientojen jäljiltä ja olo oli jatkuvasti väsynyt…..

Kuitenkin jossain vaiheessa päähäni alkoi tulla erittäin huolestuttavia mietteitä, pitäisiköhän sitä painaa hieman jarrua, ehkä miettiä vähän mitä suuhunsa laittaa ja että eihän tätä voi jatkaa loputtomiin….

Nämä oudot ajatukset pyörivät jonkin aikaa päässäni, vaikka niitä kovasti yritin viikonloppuisin päihteillä tukahduttaa. Nousivat ne aina uudestaan pintaan, kunnes lopulta oli otetttava puhelin käteen ja soitettava kohtalokas puhelu. Voi kun silloin olisin tiennyt millaisen ketjureaktion se puhelu tulisi käynnistämään….

Puhelimen päässä vastaa Kutomon Fysioterapia ja liikuntakeskus, esittelen itseni ja kerron että haluan kuntosaliohjelman ja vuosikortin. Sovimme ajan jolloin tulisin tutustumaan saliin ja samalla kävisimme läpi millaisesta ohjelmasta olisin kiinnostunut. Oikeastaan ensimmäisen kerran jälkeen olin jo koukussa, en sitä vain itse tiennyt silloin.

Muistan kun luulin hallitsevani askeleet ja uskottelin itselleni ettei tässä juoksussa ole mitään järkeä, tämä 9 minuutin alkulämmittely saa riittää minulle. Mitään akkamaisia juoksutrikoita ei tämän miehen yllä tulla näkemään koskaan, juoksussa ei oo mitään järkeä tyhmien ihmisten touhua jne….

Joitain viikkoja kului ja juokseminen pysyi ihan hallinnassa, tosin sen huomasin että jaksoin juosta jo koko 9 minuuttia, toleranssini oli siis kasvanut. Painokin alkoi pudota, koska olin myös jättänyt herkuttelun pienemmälle. Olokin oli ajoittain jo paljon pirteämpi, viikoloppuisin kuitenkin pidin huolen että, ei kuitenkaan liian hyvään kuntoon pääsisi.

Luulin siis näiden viikonloppujuhlimisten ansiosta hallitsevani juoksua, vaikka samalla olin kuitenkin vajoamassa huomaamattani syvemmälle….  Ja juoksu alkoi ottaa otetta.

En edes enään muista missä vaiheessa havahduin että mähän olen ilmoittautunut juoksupäissäni syksyllä juostavalle Ruissalon puolimaratonille. Valehtelin taas itselleni, mutta se sujui jo helpommin, kyllähän sitä nyt aina puolikkaalle voi treenata ja sen juosta tää on ihan hallussa vielä. Asiat vyöryivät huimaa vauhtia eteenpäin, oloni oli jatkuvasti hyvä, nukuin paremmin, olin pirteä, itseluottamukseni oli kasvanut ja selvät viikonloput olivat jo enemmän sääntö, kuin poikkeus. Sillä olihan sunnuntain pitkä lenkki saatava tai muuten en pääsisi puolikasta läpi. Se oli todella outoa aikaa, kesä meni äkkiä ja syksyä kohti mennessä olin jo aktiivijuoksija ja viimein syyskuun loppu koitti. Ruissalojuoksujen lähtöviivalla seisoi 78 kiloiseksi laihtunut,entinen ylipainoinen, päihteitä käyttävä, tupakoiva ja huonosti syövä, nykyinen pahasti terveelliseen elämään koukussa oleva juoksija.

Ruissalon puolikkaan tulin maaliin ajassa 2h2min, mutta eihän se enään riittänyt. Shortsit vaihtuivat kompressiotrikoisiin ja kaappiin alkoi ilmestyä useita pareja erilaisia kenkiä. En edes enään yrittänyt peitellä että juoksen ja juoksuvarusteetkin olivat kaikkien nähtävillä eteisessä. En siis välittänyt enään muusta kuin tästä uudesta terveellisemmästä elämästä.

Jotkut kaverit kyllä yrittivät kaikkensa että palaisin takaisin entiseen elämääni, soittelivat jopa öisin ja pyysivät baariin mukaan, tarjoisivatkin. Lopulta en enään vastannut puhelimeen, koska en halunnut että mikään tulee minun ja juoksun väliin.

Ja eihän se puolimaraton kauaa riittänyt, tieni oli se perinteinen että aina on saatava lisää mikään ei enään riitä eikä tunnu missään lopulta juoksin maratoneja ja useita ultramatkoja aina 166km saakka. Normaali viikkoannokseni oli reilusti yli 100km  ja siihen vielä punttisalit ym treenit päälle. Kokeilin kaikkea, mitä vaan oli saatavilla hiihdin 24h, pyöräilin 421km vuorokaudessa, uin järven yli ja osallistuin triathloneihin missä vedetään juoksua, uintia ja pyöräilyä sekaisin, vedin maratonin 35 asteen helteessä pispalan portaissa…. Juoksin jopa Suomen päästä päähän kuukaudessa 1390km. Voin myös fyysisesti, sekä henkisesti mainiosti, sekä olen saanut roimasti itseluottamusta ja kouluttautunut uuteen ammattiin. Näin upeita paikkoja ja maisemia sekä tutustuin erittäin hienoihin ihmisiin.

Tätä kirjoittaessani olen nyt ollut lokakuusta saakka kuivilla ultrajuoksusta, jolloin tulin maaliin 131km pituiselta Vaarojen maratonilta tässäkin vedin 26 tuntia putkeen nukkumatta. Kisan jälkeen aloin miettiä että pitäisikö sitä koittaa hieman lyhentää matkoja? Nyt olen pystynyt pitämään treenin maltillisena 3kk, mutta tuntuu että olen hieman eksyksissä näiden lyhyempien matkojen suhteen. Pelottaa että ne treenit ja matkat lähtee taas lapasesta ja se on jälleen menoa….

Kuten silloinkin kun kaikki alkoi sain opastusta aloittamiseen helposti, oikestaan yhdellä puhelin soitolla kuka vaan saa mitä tahansa. 

Joten tartuin nytkin puhelimeen, soitin eräälle kovalle kestävyysurheilijalle ja pätevälle valmentajalle jolta pyysin apua tilanteeseeni.  Yksin en pystyisi pitämään kilometrejä ja treenitunteja maltillisina sekä järkevinä, mutta ammattilaisen avulla uskon, että onnistun ja jonain päivänä olen hallitsen kilometrit ja treenitunnit.

Eli Enduransere:n Timo Sereniuksen kanssa aletaan miettiä treenejä, tavoitteena  juosta tänä vuonna, maraton alle 3h15min sekä osallistua M35 sarjan sm maratoniin.

Ensi vuonna tavoite olisi alittaa 3 tuntia M35 sarjassa sm maratonilla ja osallistua aikuisurheilijoiden MM-kisoihin Tampereellla ja juosta siellä elämäni paras puolimaraton.

En usko että koskaan parannun täysin tästä juoksijan elämästä, mutta koitan elää sen kanssa päivän kerrallaan.

Janne Korpela

https://www.facebook.com/janne.korpela.7

https://www.instagram.com/korpela_janne/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

twelve + 19 =