juosten blogi

VAAROJEN MARATON 130km (2-3.10 2020)

-Voimakkaasti eletty vuorokausi-

Vaarojen ultramatka eroaa, Suomen muista polku-ultrista siten että startti on illalla ja maastoltaan se on ylivoimaisesti haastavin… kivikkoa, juuria, mutaa ja nousumetrejä ainakin 5000. Jo se tekee kisasta haastavan että suuri osa ajasta mennään pimeässä, mikä ei kaikille sovi.

Kisapaikalle Kolille saavuimme torstai-iltana, lämmitimme saunan ja hengailimme mökillä. Itse pakkasin repun jo valmiiksi perjantai-illan starttia varten. Juomaksi dexalin urheilujuomaa, honestyn geelejä, dexalin geelejä suklaapatukoita ja taffelin trail mix pähkinärusinasekoitus. Mukaan otin myös magnesiumia, suolatabletteja, glukoositabletteja, buranaa ja kofeiinipillereitä. Sekä pakolliset varusteet, vedenpitävä takki, ensiside, avaruuslakana ja puhelin vesitiiviisti pakattuna.

Perjantaina haettiin numerolaput ja muu kisamateriaali heti kun kisatoimisto aukesi klo 15, paikalla oli jo mukavasti väkeä. Lappujen haku oli tällä kertaa ulkona ja jonotus sujui hyvin turvälit huomioiden. Tämä jälkeen takaisin mökille, pieni hetki lepoa äänikirjan parissa ja varusteet ylle.

Lähtöpaikalle suuntasimme hieman ennen viittä, startti olisi klo 18. Mutta halusimme olla ajoissa paikalla jos esim. parkkipaikalta kisa-alueelle menevään bussiin joutuisi jonottamaan ja saisi rauhassa laittaa puolivälin huollon oman huoltolaatikon valmiiksi. Kaikki sujui kuitenkin nopeasti ja olimme hyvissä ajoin jo valmiina. Itselläni jo maanantaina alkanut voimakas tunne maaliin selviämisestä vaan voimistui mitä lähempänä starttia olimme.

Klo 18 startti sitten tuli ja viimein se oli alkanut revanssini kisasta jonka olen vuosina 2016 ja 2017 keskeyttänyt. Tällä kertaa olin päättänyt selviytyä voittajana, vaikka mikä olisi….

Koli-Rykiniemi 19km: Ensimmäinen tunti saatiin juosta ilman otsalamppua, mutta melko pian klo 19 jälkeen sytytin valot päälle sillä näillä teknisillä ja kivikkoisilla poluilla täytyy olla tarkkana. Lähdön oti melko rauhassa, mutta kun tuntui että juoksu on helppoa niin kiristin hieman tahtia ja ohitinkin aika monta juoksijaa ennen Rykiniemeä. Siellä on ensimmäinen huoltopiste heti kahluuosuuden jälkeen. Huoltopiste tässä kisassa tarkoittaa, että saat lisää vettä pulloihin sillä kaikki muu energia pitää kantaa itse.

Rykiniemi-Kiviniemi 39km: Rykiniemestä matka jatkui kohti haastavuudestaan kuuluisaa eteläpään lenkkiä, päätin että otan eteläpään osuuden todella varovasti etten väsytä tai riko itseäni heti alussa. Eteläpään lenkki kuitenkin tuntui menevän melko sujuvasti ja hyvällä askeleella. Meitä oli pieni porukka siinä minkä kärjessä menin, mutta hetken päästä olin tehnyt eroa muihin jonkin verran ja etenin yksin. Ekalla kierroksella ei eteläpäästä jäänyt oikeastaa muuta mieleen kuin polun vieressä oleva iso kasa karhun ulostetta. Mietiskelin itsekseni että nyt on sen verran paljon kaheleita liikkeellä, että kai ne pedotkin tajuaa pysytellä omissa oloissaan. Kiviniemeen saavuin hyvävoimaisena, täytin pullot ja jatkoin matkaa tietä pitkin juosten.

Kiviniemi-Peiponpelto 54km: Vähän matkaa hölkkäiltyäni ihmettelin kun vatsaani alkoi vääntää ja sinne kertyi myös ilmaa. Kun tämä rauhoittui niin alkoi tulla imeytymisongelmia ja vatsa oli sekaisin. Rauhoitin vauhtia ja Ryläyksen loppupäässä oli pakko oksennella vatsa tyhjäksi. Tästä kävelin huoltoa kohti otin suolaa, söin pähkinöitä varovasti ja join pieniä määriä urheilujuomaa. Peiponpellon huollossa menin suoraan bajamajaan, jossa vatsa tyhjeni kunnolla toisesta päästä. Huollossa otin pullot täyteen jälleen ja jatkoin matkaa kohti puoliväliä.

Peiponpelto-Koli 65km: Melko nopeasti peiponpellosta lähdettyäni huomasin ilokseni, että vatsaongelmat rauhoittuivat ja energiat alkoivat taas upota. Kolia lähestyessäni huomasin kuitenkin että oikean jalan polvessa alkoi tuntua kipua aina ylöspäin kiivetessäni. En kuitenkaan antanut tämän lannistaa menoa, vaan jatkoin kohti huoltoa ja ajattelin että eiköös se siitä rauhoitu kun istahdan hetkeksi Kolin puolivälin huollossa, syön ja juon hyvin. Kolille saavuin ajassa 11h25min. Söin riistakeittoa, join kokista, vaihdoin kuivat sukat ja vaimennetummat kengät jalkaan koska kipeytynyt polvi vaivasi edelleen. Missään vaiheessa ei edes käynyt mielessä että tässäkö tää nyt oli, tai että jätän kesken. Ainoa ajatus oli laskea että ehdinkö aikarajojen sisällä maaliin jos joudun kävelemään.

Kierros 2

Kolilla pidin n.30min huoltotauon ja palasin ulos, siellä oli vielä pimeää joten valot jälleen päälle ja kohti toista kierrosta. Huomasin että muuten pystyin juoksemaan, mutta ylämäessä polvi tuntui kivuliaalta. Otin nousut todella varovasti, mutta juoksin aina vaan pystyin kun polvi sen tasaisella ja alamäessä vielä salli. Lampun sain sammuttaa noin tunnin jälkeen, tämä hetki kun yön pimeys haihtuu ja aurinko nousee on aina yhtä mahtava ja voimaannuttava. Pelkkä ajatus tästä hetkestä auttaa jaksamaan ylitse pitkän ja pimeän yön.

Rykiniemeä lähestyessäni kipua alkoi tuntua aina kun alusta oli muuta kuin tasaista ja täällähän ei tasaista juuri ole. Laskeskelin että vaikka kävelisin loppumatkan, niin ehtisin kyllä maaliin aikarajan sisällä. Kahluuosuudella vilvoittelin kipeää polvea mutta, se auttoi vain hetkellisesti. Otin myös buranaa, mutta sen vaikutus ei tuntunut kestävän kovinkaan kauaa, sillä polveen kohdistui kokoajan lisää rasitusta.

Rykiniemestä kohti eteläpäätä olin jo varma että loppumatka mennään kävellen, jalka ei kestänyt enään juoksua ja kävelykin tuntui hieman. Aikaa kyllä oli reilusti joten en stressanut maaliinpääsystä sen enempää, sinne oli päättänyt mennä vaikka sit vaan yhdellä jalalla. Välillä koitin ottaa juoksuosuuksia, mutta en nähnyt niissä enään järkeä halusin varmistaa vain maaliintulon. Mikäs siinä retkeillessä, kaunis aurinkoinen päivä, sekä paljon muita juoksijoita radalla. Sillä aamusta oli startannut myös muuta sarjat, juttelinkin monen kanssa ja sain todella paljon kannustusta ja tsemppausta loppumatkalle.

Eteläpäästä saavuin jälleen Kiviniemeen, jossa kävin vessassa täytin pullot ja jatkoin matkaa kohti Ryläystä. Ryläyksen teknisillä osuuksilla polvikipu yltyi jälleen mutta yritin vain sulkea kivun pois mielestäni, mm.laulelin itsekseni… ”pitkä on matka ja kivinen tie…”

Ryläyksenkin selvitin hitaasti mutta varmasti ja Peiponpellon huollossa täytin pullot ja kaivoin lampun repusta valmiiksi sillä ilta alkaisi kohta hämärtyä. Matkaa maaliin olisi enään 11km ja aikaa olisi vielä 6 tuntia, joten nyt vaan liikkeelle ja askel kerrallaan kohti Kolia. Tuntui että pimeys tuli nopeasti ja laitoin valot päälle, kilometri toisensa jälkeen nilkutin kohti maalia ja tuntui ettei tämä 11km lopu koskaan. Kunnes lopulta laskeuduin tielle, josta olisi loppunousuun matkaa 800m.

Siinä vaiheessa kun oli tiellä laitoin jopa vielä hölkäksi ja samalla aloin kelata kulunutta vuorokautta kaikkinen kipuineen ja ongelmineen. Silmäkulmat kostuivat kun käännyin loppunousuun ja lähdin kipeämään viimeistä 2km osuutta, mikään ei enään voisi estää sitä tosiasiaa että vihdoin olisin vaarojen maraton 130km finisher.

Maalin valojen näkyessä laitoin juoksuksi ja maaliviivan ylitin ajassa 26h27min. Samalla hetkellä otin repun pois selästä ja pudotin maahan, apina oli nyt karistettu selästä vihdoin kolmannella kerralla.

Maalissa minut ohjattiin sisälle, jossa vaihdoin kuivaa ylle laitoin toppatakin päälle ja lähdin maalissa vastassa olleiden kavereiden kanssa mökille. Jossa istuin kuumassa suihkussa puoli tuntia, söin 2 pitsaa, makkaran, vähän sipsejä ja nukahdin.

Tapahtuma oli hienosti järjestetty korona huomioiden ja kilpailijoista pidettiin todella hyvää huolta koko kisan ajan. Maaliin tullessa tultiin heti kysymään vointia, ohjattiin sisälle lämpöiseen, varmistettiin että kaikki on hyvin ja annettiin peitto hartioille.

Tällä hetkellä polvi on vieläkin kipeä, mutta se saa nyt parantua rauhassa. Ja palataan treenien pariin taas kun on sen aika. Nyt pidän hetken ansaittua lepoa.

Janne Korpela

2 thoughts on “juosten blogi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

four × 3 =