Asenne

Sanana asenne on vahva, tunteita herättävä Substantiivi. Wikipedia määrittelee sanan asenne näin: johonkin sosiaalisesti merkitykselliseen kohteeseen liittyvä myönteinen tai kielteinen suhtautumistapa. Kuten tuossa määritelmässäkin sanotaan on kyse joko myönteisestä tai kielteisestä suhtautumistavasta. Tämä siis antaa jo ymmärtää että vain sinä itse voit vaikuttaa omaan suhtautumistapaasi siihen mitä elämässäsi kohtaat. Eikö kuulostakin helpolta? Sitä se ei kuitenkaan aina ole.

Siihen miten asennoidumme elämän eri tilanteisiin vaikuttaa kuitenkin todella moni asia. Se mitä olemme saaneet esimerkin kautta oppia, miten asioihin suhtaudumme tai siihen miten itse olemme asioihin oppineet suhtautumaan. Me opimme jo pienestä asti erilaisia käyttäytymistapoja, joita tiedostamattamme kuljetamme läpi elämän. Iän karttuessa meille kertyy kokemusta eri asioista ja sitä kautta myös opimme, joskus myös kantapään kautta, uutta ja asennoitumisemme muuttuu. Usein kuitenkin elämämme kohtaa omalla mittapuullamme jotain suurta joka ajaa meidät ajattelemaan omaa itseämme ja pohtimaan omaa asennettamme asioihin. Mikä on ollut sinun risteyksesi?

Itselleni suuri elämän tilanteen muutos antoi mahdollisuuden nähdä itseni eri tavalla peiliin katsoessani. Sain mahdollisuuden kääntyä hetken itseeni ja aloinkin pohtimaan miksi asennoidun asioihin tällä tavalla. Miksi jokin asia tuntuu myönteiseltä ja toinen herättää minussa niin paljon negatiivisuutta. On helppoa kääntää negatiivisten tunteiden herättäminen toisen harteille, mutta loppujen lopuksi kaikki onkin vain kiinni omasta asennoitumisesta kielteisesti johonkin eleeseen, sanaan yms.

Olenkin saanut huomata tätä henkistä matkaa kulkiessani kuinka olen tottunut reagoimaan saatujen mallien kautta asioihin tietyllä tavalla ja tämä onkin asia jonka kanssa olen saanut tehdä töitä. Nykyään ensimmäisenä koitankin etsiä, varsinkin kun kohtaan elämässäni jotain haasteellista, vastauksen siihen kysymykseen, että miksi tämä asia herättää minussa negatiivisuutta. Vastauksen etsiminen vie yleensä aikaa, mutta kun sen olen löytänyt, on asia käännettävissä myönteiseen ajatteluun. Ihan jo pelkästään senkin vuoksi, että olen löytänyt itsestäni jotain uutta ja osaan seuraavalla kerralla tilanteen ottaa haltuun itseltäni jo ennen kielteisten tunteiden heräämistä. Olen siis askeleen lähempänä sitä, että minä itse päätän mikä on oma asenteeni.

Minusta asenne on itseensä peiliin katsomista silloin, kun se on kaikkein haasteellisinta. Rohkeutta jakaa omia tuntemuksiaan ja kokemuksiaan toiselle. Uskallusta kertoa jos kokee epäoikeudenmukaisuutta. Vahvuutta pyytää apua, kun sitä itse tarvitsee. Halua olla toisten tukena elämän eri osa-alueissa positiivisuuden kautta. Tahtoa kuunnella sitä mitä toisella on kerrottavaa. Vastuun ottamista omista sanoistaan ja teoistaan. Nöyryyttä hyväksyä jokainen sellaisenaan kuin on, mukaanlukien myös itsensä. 

Kun katsot peiliin millaisen asenteen kohtaat?    

Ninni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 × 5 =