Juosten blogi

Mitä juoksu minulle on?

Tähän olisi helppo vastata, että haluan pysyä hyvässä kunnossa ja elää terveellisesti. Ja juoksu on juuri hyvä harrastus sitä varten.

Alkuun juokseminen olikin kunnossa pysymistä, kisoihin treenaamista ja valmistautumista niiden läpipääsyyn. Jos kisat epäonnistuivat niin heti alkoi pohtiminen miten olen treenannut väärin ja että pitäisikö harjoitella enemmän. Pikkuhiljaa ajatukset kuitenkin ovat muuttuneet, treenaan vieläkin toki kisoja varten. Mutta nykyään käyn kisoissa sekä tapahtumissa lähinnä sen tapahtuman vuoksi. Siellä tapaa paljon samanhenkisiä ihmisiä ja ystäviä joita olen juoksun kautta saanut vuosien varrella.

Nautin myös myös itse juoksukisasta, mutta jos en pääse maaliin esim. pitkässä ultrajuoksussa ei pettymys ole niin suuri. Riittää kunhan itse tiedän että olen parhaani tehnyt, tänään se ei vaan riittänyt. Kisaan lähinnä itseäni vastaan, varsinkin ultrajuoksussa on parasta kun pystyy haastamaan itsensä ja katsomaan mihin asti omat rajat riittävät. Enkä myöskään ole oikeastaan koskaan ollut kiinnostunut siitä, kuinka nopeasti juoksen jonkin matkan, enemmän kiinnostaa pystynkö juoksemaan jonkin matkan läpi. Kun olin aikoinaan ekan maratonini päässyt maaliin, niin aloin miettimään pystyisinkö juoksemaan 50km.

Nykyään juoksu on enemmän kuin harrastus, se on jäänyt jo pysyväksi elämäntavaksi enkä osaisi kuvitella enään edes arkea ilman juoksulenkkejä.

Mitä kaikkea juoksu sitten itselle merkitsee? Se on kyllä tuo aiemmin mainitsemani tapa pitää terveydestä huolta…..

Mutta se on myös henkisen terveyden kannalta loistavaa tekemistä. Ei ole parempaa keinoa nollata päätä rankan työviikon jälkeen kuin laatuaika itsensä kanssa, joskus musiikit korvilla joskus ilman. Itselleni tämä nollauskeino sopii paremmin kuin kylmät oluet lähipubissa. Usein perjantaina tuleekin lähdettyä melkein heti töiden jälkeen lenkille, tehtyä lenkki hieman korkeammilla sykkeillä ja tyhjentää viikko kunnolla. Siitä on sitten hyvä aloittaa viikonloppu perheen kanssa, jo perinteeksi muodostuneella perjantai-illan uimareissulla Vesihelmeen.

Myös vuonna 2017 kun lähipiirissämme oli paljon vastoinkäymisiä ja surua, näitä asioita tuli käsiteltyä paljon juoksulenkeillä. Muistan elävästi muutaman alkukevään juoksun kun annoin mennä täysillä räntäsateessa sykkeitä tai vauhtia katsomatta yhtiökadun suoraa pitkin.

Se oli loistava tapa antaa kaiken tulla ulos. Uskon että näiden lenkkien ansiosta olin paljon paremmin läsnä kotona, vaikka olikin haasteita elämässä.

Myös näillä lenkeillä rakennettiin osa siitä henkisestä flowtilasta joka itselläni oli heinäkuussa 2017, kun juoksin Nuorgamista-Helsinkiin, Suomen halki.

Viimeistään tällöin 2017 heinäkuussa käsitin lopulta, mitä juoksu todella itselleni merkitsee. Ja tutustuin itseeni ehkä paremmin kuin koko aikaisemman elämäni aikana. Tajusin ettei juoksu ole vain etenemistä paikasta toiseen, vaan se on parhaimmillaan irtautumista kaikesta muusta, se on henkinen olotila jossa ajatus on rauhallinen ja askel todella kevyt. On vain se hetki jossa olet yksin omien ajatustesi kanssa ja kaikki murheet ja huolet unohtuu. Tätä on fiilistä on vaikea kuvailla, mutta sen kyllä tietää varmasti jos sen on kokenut.

Mistä sitten löytyy motivaatiota vuodesta toiseen? Välillä onkin aikoja kun ei huvita juosta , onneksi tykkään myös pyöräillä, uida ja hiihtää.

Lopulta juoksu kuitenkin aina nousee takaisin ykköslajiksi. Mistään muusta lajista en saa niin voimakasta liikunnan tuomaa mielihyvää ja flowtilaa joka parhaillaan juostessa voi olla. Kun vaan muistaa ketä varten tätä oikeasti tekee, eikä ota kokoajan niin vakavasti.

Eikä varsinkaan vertaile itseään muihin, nykypäivän somemaailmassa tähän voi sortua liian helposti. (Kerron salaisuuden: Ei muillakaan aina ole puhtaita varusteita, kiiltäviä kenkiä ja juoksu ole kevyttä, kuin pilvien päällä menisi. Vaikka se siltä voi vaikuttaa.)

Ja mikäs sen parempi motivaation tekijä kun huudella ääneen tulevia kisoja tai haasteita. Siitä hetkestä kun saavuimme 2017 Senaatintorille en paljoa muista. Mutta silloin mieleeni palasi ne viestit kun Suomen halki juoksun aikana tuli, jossa kerrottiin etten tulisi pääsemään maaliin. Tai se kun olin Forssassa harjoituslenkillä ennen tapahtumaa, ajoi viereeni auto josta aukesi ikkuna ”jo on pojalla suuret suunnitelmat, saas nähdä kuinka käy”. Näistä ihmisistä en ole sen koommin kuullut mitään, mutta jos luette tätä niin LÄLLÄLLÄÄ. Ettepä tienneet että jos joku sanoo mulle että et pysty, niin se on sama kuin kaataisi bensaa liekkeihin.

Kannattaa myös vaihdella lenkkireittejä ja käyttää erilaisia maastoja lenkeillä. Varmasti tulee tylsää jossain vaiheessa jos juoksee lenkin aina samalla reitillä. Itse viihdyn melkein enemmän metsäpoluilla, kuin asfaltilla.

Juoksulenkki voi olla myös sosiaalinen tapahtuma, mikäs sen mukavampaa kuin lähteä parin kaverin kanssa metsään lenkille, tutkia uusia maastoja ja polkuja. Parin tunnin päästä katsoa puhelimen karttapalvelusta, että missähän ihmeessä sitä oikein ollaan.

Aloittavalle juoksijalle haluan sanoa, että ota alkuun rauhassa. Tee lenkit vaikka kävely/juoksu yhdistelminä, kiirehtimällä saat vaan rasitusvammoja aikaiseksi ja se on tehokas tapa tuhota innostus todella hienoon lajiin joka voi antaa sinulle paljon. Joten älä kiirehdi, vaan totuta kroppa liikkeeseen sekä iskutukseen ja nosta rasitusta maltilla

Ps. Oikeesti jos ihan rehellisiä ollaan niin aluksi en edes tykännyt juoksemisesta. Juuri vähän aikaa sitten eräs kaverini muistutti minua siitä, kuinka olin aikoinaan sanonut kuntosalilla että koskaan minusta ei juoksijaa tulisi. Ihan hullua touhua! Ja ekalle puolimaratonille kun treenasin, olin varma että maratonin juokseminen vaatii jo jotain liian tieteellisiä juttua ja ihmeruokavalioita.  Koskaan en mitään neitimäisiä juoksutrikoita ainakaan jalkaan vedä, se nyt vasta naurettavaa onkin.

Kuinkas sitten kävikään……

Janne Korpela

3 thoughts on “Juosten blogi

  1. Antti Lindvall sanoo:

    Upea kirjoitus! Olen joskus itsekin miettinyt mitä oikeastaan juoksemisellani haluan. Viime vuoden puolella tavoitteeni oli selvä. Vappuna aloittamani painonpudotus alkoi kesällä pitkillä kävelylenkeillä ja kun tulosta alkoi tulla, niin sitten siirryin syyskuussa juoksemiseen. Edellisestä juoksuinnostuksestani olikin vierähtänyt aikaa 15-20 vuotta ja liikunta oli jäänyt todella vähäiseksi juoksemieni viiden maratonin jälkeen. Pääsin nyt yllättävän helposti takaisin juoksukuntoon ja sinun kanssasi Forssan urheilukentällä juoksinkin jo ensimmäisen maratonin tälle ”kaudelle”. Mutta miksi siis vaivaudun juoksemaan 50-80 kilometriä viikottain? Haluan näyttää, että yli 60-vuotiaskin voi *saavuttaa* jotakin, kun vaan halua ja yritystä riittää. Kaipaan myös sitä, että muutkin huomaavat yrittämiseni. Se on tärkeä pointti minulle. Tuskin pelkkä itsensä rääkkääminen riittäisi ilman jotakin palautetta. Vähän samanlainen juttu kuin sinun ”LÄLLÄLLÄÄ” fiiliksesi, joskin minun yrittämistäni nyt ei kukaan juurikaan epäuskoisena arvostellut, mutta kyllä sellainen asennoituminen kuitenkin on aistittavissa.
    Toivottavasti tavataan jossain juoksutapahtumassa taas. Hyvää kevään jatkoa!

  2. Janne Korpela sanoo:

    Taisit vetää sillon Forssassa päivän kolmannneksi pisimmän matkan. Eiköhän tässä vielä törmätä. Lauantaina olen tulossa Hämeenlinnaan TTC:n järjestämään Mantereenvuori maratoniin.

    • Antti Lindvall sanoo:

      Jaaha, sellainenkin maraton on olemassa! Sen verran otin siitä selvää, että minusta ei sinne olisi. Muutenkin tuo polkujuoksu on minulle oudompaa kun ei nämä vanhat jalat tahdo nousta riittävästi. Pitkillä lenkeillä sen huomaa kun pitää jalkakäytävälle hypätä reunakivien yli. Siinä polkujuoksussa saattaa tulla ikäviä vekkejä kaatuessa. Sinulle kuitenkin toivon menestystä Mantereenvuoren valloituksessa! Voi olla, että saatan tulla katsomaan tapahtumaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

16 + 2 =