Juosten blogi

Moikka.

Viime viikolla tuli treenattua taas ihan mukavasti ja juostua tän vuoden toistaiseksi pisin lenkkikin. On muuten huomattavasti kivempaa kun ollaan koko perhe oltu nyt terveenä.

Mutta mitäs sit teinkään viime viikolla?

Maanantaina aloitin päivän kuntosalilta ja mistäs muualta kuin thoraxtrairer hiihtolaitteelta. Töiden jälkeen tuli tilaisuus lähteä Hunnarille, jossa kiersin yhden kierroksen ja pikkasen toista kierrosta,matkat sinne ja takaisin hölkkäilin.

Tiistaina juoksin aamusta 8km matolla ja hiihdin thoraxilla 15min. Töissä tuli tehtyä 1h20min lenkki lastenvaunujen kanssa.

Keskiviikko aamuna tein 6x500m vetotreenin juoksumatolla.

Torstaina hiihtelin taas aamusta ja illalla pojan treenien aikana tein 50min mäkitreenin.

Perjantaina normiaamu, eli thoraxtrainerilla 30min. Illalla kiersin pari kierrosta Hunnarin hapotusreittiä, eli reilu 10km ja n.650m vertikaalista nousua.

Lauantaina alkuillasta teki mieli juosta vähän pidempään ja hölkkäilinkin sit 3 tuntia ja reilu 31km. Mukavan raikas tihkusade, oli täydellinen juoksusää.

Sunnuntaina poikani Niilo halusi lähteä tekemään mäkitreeniä sauvojen kanssa, tästä en kieltäytynyt vaan kamat ylle ja mäkeen. Siellä vierähti tunti parhaassa seurassa.

Sunnuntai iltana tuli vielä vietettyä tunti urheilukentällä, lupasin auttaa paria tuttua juoksun aloittamisessa ja laitoimme tavoitteeksi suvi-illan kympin kesäkuun puolivälissä. Teimme lähinnä juoksutekniikkaa tukevia liikkuvuustreenejä,näitä pitäisi itsekin tehdä useammin (en tee oikeesti ikinä). Tekee ihan hyvää omallekkin harrastukselle, koska joutuu oikeesti miettimään asioita ja sitä mistä kaikesta juoksu koostuu.

Uskon että tällä alueella olisi kysyntää varmasti isommallekkin porukalle toteutettavalle aloittelijan juoksukoululle.

Tällä viikolla tuli treenattua aikataulusyistä tosi paljon aamuisin, mutta jos ei ole muuta vaihtoehtoa ja haluat pysyä kunnossa niin ei parane valittaa. Oikeastaan jos haluat treenata niin kyllä se aika aina jostain löytyy. Itse suosin aikaisia aamuja ja iltoja. Heti töiden jälkeen en yleensä tykkää treenata, mielummin syön kunnon päivällisen ja olen perheen kanssa.

Sen verran niistä haaveilemistani triathlonkisoista että, sen Ruotsin reissun suhteen tulin järkiini. Mielummin treenaan näin kovaan kisaan kunnolla ja siirrän sen suunnittelemisen kaudelle 2021. Silloin olen varmasti paljon valmiimpi, niihin olosuhteisiin. Koska pyöräily on itselle selkeästi huonoin laji.

Niin pitää saada kunnon tuntuma pyöräilyyn ennen kun lähtee polkemaan 205km ja siihen vielä maratoni päälle noilla korkeuseroilla kun Åressa on. Uinti on itselle ollut aina lapsesta saakka helppoa. Ja jonkun pidemmän avovesiuinnin haluaisin taas ensi kesänä tehdä, viime kesänä uin paikallisen Kaukjärven päästä päähän n.6km ja pikkasen yli 2 tuntia.

Kierrellään tänä vuonna nyt vaan näitä kotimaan polkujuoksukisoja, jos ihan innostuu niin ehkä jopa koko buff trail tour. Tour koostuu 7 kisasta, jotka ovat 21-55km pituisia.

Ps.Kahvilakkoni on muuten kestänyt jo yli 2kk eikä enään tule edes mietittyä koko asiaa, teetä juon nykyään pari kuppia päivässä.

Janne Korpela

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

ten + seventeen =