Juosten blogi

Hyvää uutta vuotta!!!

Joulun alun flunssailu jatkui sitten ihan vuodenvaihteeseen saakka, no saipahan jalat ja muut lihakset kunnolla lepoa. Ja nyt ollaan taas täydessä iskussa kohti uuden kauden tavoitteita,joista kaikkia ei ole vieläkään lyöty lukkoon, koska sen yhden triahtlonin kovasti tahtoisin saada tälle vuodelle.

Joulu ja uusivuosi sujui muuten leppoisissa merkeissä, melko kiireettömästi. Jouluaattona syötiin ensin aamupala meillä, Jassun perhe osallistui myös siihen. Kertun päiväunien jälkeen käytiin hautausmailla ja siitä mentiin äitini luokse syömään. Illalla sitten kun tultiin kotiin, niin joulupukkikin kävi meillä. Nelli ja Niilo  kovasti väitti että se muistutti siskoni miestä Juha-Mattia, vastasin vaan että tietääkseni Sanna ei seurustele Joulupukin kanssa. Loppuilta menikin sit paketteja avatessa ja uusiin lahjoihin tutustuessa.

Joulun ja uuden vuoden väli otettiin aika rennosti kotona ollessa ja tähän toki vaikutti oma flunssani, Jassu teki muutaman työvuoron. Itse tuli katsottua netflixistä Flashin uusin kausi ja Arrowtakin hyvän matkaa, suuri fanituksen kohteeni on siis supersankarit.

Uusi vuosi vietettiin kotona, haettiin kaupasta isot kasat herkkuja ja vähän rakettejakin. Alkuillasta käytiin katsomassa lasten ilotulitus, joka oli oikeasti todella näyttävä. Kuulin jälkeenpäin että jopa hienompi kuin kaupungon keskiyön ilotulitus.

Loppuilta vietettiin kotona ja kotipihalla, grillailtiin taloyhtiön muiden asukkaiden kanssa ja ammuttiin raketit. Mukavan rauhallista, ei sitä edes kaipaa niitä nuoruuden hulluja juhlia mitä tuli vietettyä aina kun oli vaan pienikin syy. Hyvät yöunet ja laatu-aika perheen kanssa on paljon kivempaa.

Loppiaisena oli Härkätie Turusta, Hämeenlinnaan valaistu erilaisin tulin. Lähdimme näitä myös katsomaan illalla. Ajoimme Portaan kaupalle, josta suuntasimme kohti Letkua ja Someroa. Kerttu nukahti melko nopeasti autoon, kun me muut etenimme hitaasti eteenpäin. Paikalla oli aika paljon autoilijoita ja liikenne oli hidasta, mihinkäs tässä kiire valmiissa maailmassa. Kerttu tosin oli herättyään toista mieltä, Letkun puodin jälkeen herättyään hän oli erittäin pahalla päällä ja itki käytännössä koko matkan kotiin saakka. Reissun kruunasi vielä Niilo, joka loppumatkasta ilmoitti että on huono olo ja samalla koko vatsan sisältö tyhjeni takapenkille. Mukavan rentouttava perheajelu, taaperon kiukkua kuunnelessa oksennuksen hajussa. Ensi vuonna taas uudestaan.

Tänä koko aikana ehdin tehdä yhden kevyen soututreenin, tähän sain inspiraation naapurin Henkalta. Aina sanotaan että sinne treeneihin kukaan sohvalta tule hakemaan, mutta yhtenä iltana oveemme koputettiin ja naapurin isäntä ja hänellä oli soutuhaaste. Se meni itseasiassa niin että hän keräsi porukkaa jotka soutaisi loppuvuoden aika 5km matkan soutulaitteella. Tämän myös tein ja tolkun mies kun olen niin lupasin soutaa taulukon kaikki muutkin matkat vuoden aikana aina 500metristä maratoniin saakka. Pikkasen saa kyllä vaan treenata tätäkin, koska nyt 30min jälkeen alkaa olla takapuoli jo melko puutunut. Ajattelin pidemmillä matkoilla käyttää pehmustettuja pyöräilyhousuja,jos ne edes vähän helpottaisi.

Tätä kirjoittaessa, arkeen on jälleen palattu, lomat ohitse ja treenitkin on jatkunut ihan hyvällä mallilla. Loppiaisviikon treeni kuulumiset kirjoittelen ensi viikon alussa.

Ps. Niin hyvin tuli vietettyä aikaa olohuoneen sohvalla kipeänä, että Nellin joulupukilta saama hamsteri ei ujostele mua yhtään vaikka muita se vielä hieman aristaa. Kai se on kattellu mua ja pohtinut että, toi on ny niin kauan maannu tossa tekemättä mitään, ettei se voi olla vaarallinen.

Hyvää alkanutta vuotta, tsemppia uudenvuoden lupauksiin jos niitä teitte ja uskokaa siihen mitä teette. Asenne ratkaisee ja sen millainen se asenne on päätät sinä itse.

Janne Korpela

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

nineteen − seventeen =